Itämainen naudanlihawokki syntyy helposti esimerkiksi naudan entrecoteesta tai etuselästä.
Itämaiset wokit ovat yleensä aika makeita ja jotta vältyn lisäämästä ruokaan sokeria, laitan sen tilalta hedelmiä.
Tässä wokissa makeutta on tuomassa omena. Ananas sopii myös erittäin hyvin.
Ainekset:
- 1/2 fenkoli
- 1 paprika tai 1/2 punainen ja 1/2 keltainen paprika
- 1 omena
- 7-10 shiitakesientä
- 1 sipuli
- valkosipulia maun mukaan (tässä kokonainen pieni valkosipuli)
- n. 300 g naudanlihaa
- suolaa maun mukaan (kun kasviksia on runsaasti, maku vaatii yleensä suolaa)
- 1-2 tl mustapippuri tai pippurisekoitus
- 2 tl kuivattu basilika
- 1 tl korianterijauhe
- 1 tl inkiväärijauhe
Valmistus:
Suikaloi kaikki ainekset suunnilleen samankokoiseksi suikaleeksi ja viipaloi valkosipuli.
Entrecoteesta kannattaa leikata pois kaikki kalvot (keskimmäinen kuva), rasvakohdat voi halutessaan jättää.
Kuullota sipulit pannulla kookosöljyssä tai muussa valitsemassasi rasvassa.
Lisää liha pannulle sipulien joukkoon.
Kun liha alkaa olla ruskistunut, lisää loput kasvikset ja hämmennä koko ajan.
Lisää mausteet ja anna hautua vielä n. 5min.
Kasviksista irtoaa yleensä riittävästi nestettä, mutta jos tuntuu, että wokki kuivuu pannulle voit lisätä vähän vettä.
Keitä nuudelit. Käytän 100% riisistä tehtyä, Mama instant rice vermicelli noodles, nuudelia.
Annoksen päälle tuoretta korianteria.